Eilen käytiin Iinan ja Oden kanssa Muhoksella, pitihän mun Leesia nähdä ennen pentujen syntymää. Ja voi että, sainpas nähdä JA tuntea jonkin pennuista jo etukäteen <3  Leesia vaikutti kutistuneen, kun normitilassa valtavan timmistä ja sporttisestä Rouvakoirasta olikin tullut jalkapallo! Maha kasvaa, koira pienenee? Tais olla silmänlumetta kuitenkin. Ens tiistaina ( 58vrk ekasta astutuksesta) se vissiin sitten alkaisi lähtölaskenta ja sen jälkeen on lupa odotella kuvaviestiterveisiä Minnalta. Ihanaa! Hienoa! Upeetamahtavaa! Toivon että synnytys menee kuten kuuluu ja pentuset tulee reippaina maailmaan äippänsä ja muiden iloksi.

Tulomatkalla otettiin väliltä kyytiin 9kg possunluita tessuille. Hyviä luita olikin, tai aina kai luut hyviä, mut nää oli jotenkin meidän koirien kokoisia. Kiitos sinne, laitan tilauksen vetämään pian uudestaan ;)

Ennen Muhokselle menoa Iina piirteli jouluisen kuvan, joka Raaheen takas päästyä käytiin viemässä Halpahalliin. Jokainen piirustuksen palauttanut sai ylläripaketin. Kivaa, että vielä tälläistäkin on näille naperoille. Tai voi olla niinkin, että mulla on moiset mennyt ohi silmien.

Ens tiistaina Eki menee käymään reissun Akuutissa. Jarrupiikki niskaan ja 6kk varoaika päälle. Katsotaan asettuuko sisälle merkkailu ollenkaan, katsotaan pudotetaanko sitten pallit pois ihan oikeesti. Pikkasen riipii hermoja tuo hirmuisen pitkä varoaika, mut kylläpä me ilman näytelmiä tuo väli pärjätään ja mejähommatkin alkaa vasta pikkasen varoajan päättymisen jälkeen. KYLLÄ, musta tuntuu että ajan vielä perun, kääk!

Meille on tullut lumi maahan, ei paljoa, mutta lunta kuitenkin on. Pitäis käydä kartottaan että onko reenimetät kuinka lumisia. Jos vielä ennen Oikeaa Talvea pääsis vetämään jäljet. Pitääkin hakea Cittarista verta heti muistaissa ( eipä ole verta hirviporukoilta tullut, höh :/ ), onneksipa on kaupat auki sunnuntaisinkin, jos äkillinen inspiraatio iskee! Ja vois vaikka kaivella valjaat ja pulkan esille, saapi Otto alkaa koirakyyteileen ja pääsee Putikin pulkan kanssa kokeilemaan lempparihommaansa - vetämistä :P